helmikuu 13, 2017 | 7:30 am

Retriever kasvaa Suomessa – Fortum valitsi Retrieverin mediaseurannan ja -analyysin tarjoajakseen

Suomessa viime marraskuussa aloittanut Retriever on käynnistänyt toimintansa pirteästi. Suomalaisten suuryritysten kärkikastiin kuuluva Fortum on ottanut Retrieverin palvelut laajamittaiseen käyttöön.

Fortum kartoitti erilaisia mediaseurannan toimittajia viime vuoden lopulla ja päätyi lopulta Retrieveriin. Monipuoliset ominaisuudet, suora pääsy näköislehtiin ja vahvat referenssit kansainvälisessä media-analyysissä olivat ratkaisevia tekijöitä valinnassa.

Parhaillaan Retrieverin palveluita Suomessa käyttää jo toista sataa suomalaista yritystä ja yhteisöä. Toiminta kasvaa Suomessa nopeasti. Henkilöstön määrä on noussut kahteentoista henkilöön alun kuudesta työntekijästä. Myös liikevaihto on kasvussa.

– Fortumin valinta kuvastaa hyvin sitä, että Retrieverin palvelut soveltuvat myös vaativien asiakkaiden käyttöön. Palveluvalikoimamme on täysin kattava: seurantamme kattaa toimitetun ja sosiaalisen median niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin. Se on herättänyt markkinoilla odotuksiani suurempaa kiinnostusta, kertoo Retriever Suomen toimitusjohtaja Mika Roman.

Retriever on Pohjoismaiden johtava mediaseuranta ja -analyysiyritys. Yrityksellä on toimistot Helsingin lisäksi Tukholmassa, Göteborgissa, Oslossa ja Kööpenhaminassa.  Retriever Suomi Oy on marraskuussa perustettu yhteistyritys, jonka omistavat Retriever-konserni ja Suomen Tietotoimisto STT. Yrityksen toiminta eroaa kilpailijoistaan siinä, että se hyvittää korvauksia mediataloille niiden sisältöjen käytöstä ja saa vastineeksi painettujen lehtien PDF-versiot käyttöönsä palvelussaan.

Contact persons

Mika Roman

Toimitusjohtaja

+358 (0)400 393 155

mika.roman@retriever.fi